25 ikävuotta täyttyi osaltani 25.11. Venezuelassa. Kutsuin muutamia kavereita syömään lauantai-iltana. Aluksi kaverini eivät pitäneet ideasta, sillä täällä päivänsankari ei saa tehdä mitään itse, vaan syntymäpäivät ovat kokonaisvaltaisia hemmottelupäiviä. Sain kuitenkin tahtoni läpi sen varjolla, ettei lauantai ollut vielä varsinainen syntymäpäiväni. Siispä lauantaina vietettiin syntymäpäivääni suomalaisittain ja sunnuntaina venezuelalaisittain.
Pasta bolognese ja suklaajuustokakku oli ilmeisen oiva valinta tarjottavaksi illallisella. Alkuillan juhlinnan teemaksi muodostui se, että vielä en ollut täyttänyt vuosia, vaikka Suomessa olisin silloin jo ollut seuraavan vuoden puolella. Illallisen jälkeen suuntasimme kaupungille samaisella Mustangilla, jonka hajoamista olin aikaisemminkin saanut pelätä. Baariin mentäessä tajusin unohtaneeni henkkarit. Onneksi en ollut ainut porukasta, jolta kyseinen lipuska oli jäänyt kotiin ja suuntasimme sitten yhteisymmärryksessä baariin, jonne ei kysytty henkkareita.
Gustavo, minä, Gabriel, Manuel ja Dyana
Pöytä täytti hetkessä drinkeistä, herkulliselta listalta itse valitsin Long Island Icetean. Ja pian jo pelasimmekin juomapelejä. Ensin opetin kavereilleni kännissä-juomapelin, sen jossa mm. 7:lla jaolliset numerot korvataan sanalla ”kännissä”. Säännöt aiheuttivat aluksi polemiikkia, koska joukossa oli insinööriopiskelijoita, jotka rupesivat miettimään pitääkö esimerkiksi 188 kohdalla sanoa ”kännissä”. Vastalahjana opin juomapelin nimeltä ”La cultura chopistica”, jossa yksi henkilö antaa kategorian, esimerkiksi automerkit, ja seuraavien tulee yksi kerrallaan sanoa kyseiseen kategoriaan kuuluva seikka. Epäröinnistä luonnollisesti joutuu juomaan. Kieli aiheutti minulle hieman päänvaivaa, mutta olin yllättynyt, miten hyvä kyseisessä pelissä olin.
Manuel, minä, Dyana ja Kelly
Yhtäkkiä aivan yllättäen pöytään ilmestyi, mitäpä muutakaan, kuin rommipullo. Lantringiksi 9 henkilölle tietysti riitti 0,33 litraa colajuomaa. Pilkun tienoilla meille tuotiin muovimukeja – loistavaa palvelua! Keskeneräisen juomansa voi siis kaataa muovimukiin ja ottaa lämmikkeeksi kotimatkalle. Pilkun jälkeen menimme läheiseen puistoon jatkamaan juhlia. Rommipullon tyhjettyä luonnollinen jatkumo oli pullonpyöritys. Siitä en kuitenkaan aio kertoa enempää, sillä ilmeisesti myös vanhempani lukevat tätä blogia.
Illan päätteeksi suuntasimme yhden kaverin luokse yöksi ja silloin sain ensimmäisen lahjani. Ihan meinasi itku tulla, kun huomasin sen olevan lentopallo. Seuraavana aamuna oli aikainen herätys, sillä pari kavereistani halusi viedä minut varsinaisen syntymäpäivän kunniaksi eläinpuistoon. Ensimmäiset naurut sai aikaan kameli, jossa oli jotain minuun totaalisesti tehoavaa koomisuutta. Eläinpuistossa kosketin käärmettä (lue: ylitin ällötyskynnyksen) ja pääsin myös kättelemään apinaa, mikä oli mahtavaa!
Kaverini olivat myös tehneet minulle kakun, joka oli suorastaan nerokas! Sellaisia voileipäkeksien tapaisia keksejä ja suklaavanukasta. Kyllä maistui! Tietenkin sain myös toivoa ja minulle laulettiin laulu espanjaksi, joka oli muuten aikamoisen paljon pidempi versio, kuin mitä Suomessa lauletaan päivänsankarille.
Kaiken kaikkiaan juhlat olivat ikimuistoiset! Ymmärsin myös, että minua on lykästänyt siinä, että olen saanut ympärilleni täälläkin mitä ihanimpia ihmisiä. Eikä ikä paina, ihan olen tasapainoinen ja onnellinen 25-vuotias.